Lauluja Tyhjästä Maasta
Kahden Kriitikon Aarni Rantamäki kävi katsomassa esityksen
26.10.2018
Ammattilaisjohtoisen
harrastajateatteri Toivon uusin näytelmä Lauluja
Tyhjästä Maasta on koskettava kertomus ihmisyydestä ja pienten asioiden
merkityksestä äärimmäisissä olosuhteissa.
Näytelmä alkaa siitä,
mihin maailma loppuu: pandemia tuhoaa suurimman osan ihmiskunnasta, ja jäljelle
jääneet hajaantuvat yksineloon tai pieniin kommuuneihin. He etsivät ruokaa,
suojaa ja vaatteita sivilisaation raunioista ja elävät epävarmuudessa. Paljonko
muita autiossa maailmassa on jäljellä, ja riehuuko virus yhä entisissä
suurkaupungeissa?
Viisitoista vuotta
suurtuhon jälkeen Tuomon (Joni
Falck) rakastettu kuolee. Tuomo kerää tavaransa ja aloittaa vaelluksen kohti
entistä kotikaupunkiaan Helsinkiä. Hänen yksinäiseksi tarkoitettu taipaleensa
muuttuu, kun kitaristi Saastamoinen (Ville
Kääntä) kuulee Tuomon laulavan ja ihastuu miehen ääneen. Musiikista tulee
lohtua lohduttomille, ja tyhjään maahan ilmestyy pilkahdus elämää. Näytelmän
edetessä kaksikko tapaa muita metsissä vaeltavia, jotka lähtevät heidän
mukaansa etsimään tarkoitusta viruksen runtelemasta Suomesta.
Lauluja Tyhjästä Maasta ei ole kertomus maailmanlopusta, vaan ihmisistä
sen keskellä ja heidän tarpeestaan saada muita lähelleen. Maailmanlopun
kokeneet ovat oppineet pelkäämään ryöstömurhia ja viruksen saastuttamia, mutta
kun Tuomo kokee hetken yksinäisyyttä menetyksensä jälkeen, hän on nopeasti
valmis laskemaan Saastamoisen ja muita vaeltajia lähelleen. Ihmissuhteet
kehittyvät nopeasti ja epäily ja varovaisuus saavat väistyä: tyhjässä maassa
yksin jääminen on sairastumistakin pahempi kohtalo. Juuri yksinäisyys ja
menettämisen pelko ajavat tarinan lopulta raakaan tragediaan.
Toivossa on jälleen
ymmärretty pienen teatterin suurin vahvuus, intiimiys. Maailmanlaajuista
katastrofia katsellaan muutaman ihmisen kohtaloiden kautta. Näytelmä kertoo
pienistä asioista: ruokailuhetkistä, suudelmista, viruksenjälkeisessä
maailmassa kasvaneiden lasten kyvyttömyydestä ymmärtää mikroaaltouunia, mutta
ennen kaikkea musiikista. Lauluista tulee se voima, joka sitoo hajanaista
joukkoa yhteen niin ilon kuin surunkin hetkillä: se on tärkeä muistutus siitä,
mikä on tärkeintä, ja mitä jää aina jäljelle kun kaikki muu viedään.
Yksinkertainen lavastus
toimii ja luo kaikki tarvittavat mielikuvat näytelmän maailmasta syömättä tilaa
näyttämöltä. Mutta tärkein pienen teatteritilan vahvuuksista on näyttämön
kosketus yleisöön: Pienessä tilassa yleisö hengittää näyttämön tapahtumia. Siksi
näytelmän ”prologin” aikana yleisön ja näyttämön eteen vedetty valkokangas
tuntuu turhauttavalta. Vaikka sen läpi nähdyt hetket ennen maailmanloppua
saavat valkoisesta harsosta takautumamaista tunnelmaa, kankaalle heijastetut
videot maailman tuhosta eivät juuri hetkauta. Välivideot syövät näyttelijöiden
ensimmäisessä kohtauksessa hyvin rakentamaa jännitettä, ja aikahyppäys olisi
voitu toteuttaa tyylikkäämmin esim. lukemalla radio-uutisia sairauden
etenemisestä näyttelijöiden ollessa vielä lavalla.
Näyttelijäntyö on
kauttaaltaan vahvaa, ja henkilöohjaukseen on selvästi panostettu. Jokainen
hahmo on hyvin rakennettu ja näyttelijät kuvaavat heidän motiivejaan ja
haavoittuvaisuuttaan hyvin. Erityisesti Mari Nordström tekee huiman työn
hahmonsa Veeran kanssa ajallaan lavalla,
tuoden Veeraan sellaista inhimillistä lämpöä, joka saa katsojan pitämään
hänestä heti ensi hetkistä. Joni Falckin Tuomon tunneilmaisun pidättyväisyys
tuntui näytelmän alkupuoliskolla ajoittain hitusen liioitellulta, vaikka se
onkin hahmolle hyvin perusteltua. Falckin suoritus viimeisessä, paljon Tuomon
hahmon kantamasta taakasta kertovassa, kohtauksessa konfliktin lauetessa taas
on upea, ja huikea isku katsojan tunteisiin. On mainittava myös Sini Onne, joka
esittää hahmonsa Marian kokemat raskaat
tragediat taitavasti ja tekee hahmon tunteista aidosti katsojaa koskettavia.
Kaikkiaan Lauluja Tyhjästä Maasta on loistavasti
onnistunut esitys, jossa teatteritilan ja kunkin näyttelijän vahvuuksia on
osattu hyödyntää. Olen vielä kahden vaiheilla, onko Lauluja Tyhjästä Maasta paras teatteri Toivolta näkemäni esitys,
mutta siitä olen varma että niistä kaikista se kuvaa teatteriaan parhaiten: tyhjäkin
maa on täynnä Toivoa.
Lauluja Tyhjästä Maasta Teatteri Toivossa.
Käsikirjoitus Jari Kyykkänen ja Juho Räsänen. Ohjaus Sara Salmenmäki ja Ville
Haikola. Rooleissa Anni Kauppinen, Annina Määttä, Emmi Riihimäki, Joni Falck,
Joona Tuoriniemi, Mari Nordström, Milo Snellman, Olavi Karvonen, Pia Vallenius,
Sini Onne, Tommi Kosonen ja Ville Kääntä. Äänisuunnittelu Olga Tasanko.
Valosuunnittelu Ville Haikola. Puvustussuunnitelu Jonna Ahlroth. Lavastussuunnittelu
Rosa Woldhek. Maskeeraus Valeeria Kiiski.
Kaunis ja innoittava arvio, kiitos! Pitääpä katsoa jos tämän ehtisi vielä mahduttaa kalenteriin, intiimi lämpö ja kauneus kiinnostavat ja Toivolla ollaan aiemmin nähtyjen perusteella kyllä hurjan taitavia.
VastaaPoistaKiitos sinulle! Toivon todella, että ehdit vielä nauttimaan tästä esityksestä ennen näytöskauden päättymistä :)
Poista