Lauluja Tyhjästä Maasta

Kahden Kriitikon Aarni Rantamäki kävi katsomassa esityksen 26.10.2018

Ammattilaisjohtoisen harrastajateatteri Toivon uusin näytelmä Lauluja Tyhjästä Maasta on koskettava kertomus ihmisyydestä ja pienten asioiden merkityksestä äärimmäisissä olosuhteissa.

Näytelmä alkaa siitä, mihin maailma loppuu: pandemia tuhoaa suurimman osan ihmiskunnasta, ja jäljelle jääneet hajaantuvat yksineloon tai pieniin kommuuneihin. He etsivät ruokaa, suojaa ja vaatteita sivilisaation raunioista ja elävät epävarmuudessa. Paljonko muita autiossa maailmassa on jäljellä, ja riehuuko virus yhä entisissä suurkaupungeissa?

Viisitoista vuotta suurtuhon jälkeen Tuomon (Joni Falck) rakastettu kuolee. Tuomo kerää tavaransa ja aloittaa vaelluksen kohti entistä kotikaupunkiaan Helsinkiä. Hänen yksinäiseksi tarkoitettu taipaleensa muuttuu, kun kitaristi Saastamoinen (Ville Kääntä) kuulee Tuomon laulavan ja ihastuu miehen ääneen. Musiikista tulee lohtua lohduttomille, ja tyhjään maahan ilmestyy pilkahdus elämää. Näytelmän edetessä kaksikko tapaa muita metsissä vaeltavia, jotka lähtevät heidän mukaansa etsimään tarkoitusta viruksen runtelemasta Suomesta. 

Lauluja Tyhjästä Maasta ei ole kertomus maailmanlopusta, vaan ihmisistä sen keskellä ja heidän tarpeestaan saada muita lähelleen. Maailmanlopun kokeneet ovat oppineet pelkäämään ryöstömurhia ja viruksen saastuttamia, mutta kun Tuomo kokee hetken yksinäisyyttä menetyksensä jälkeen, hän on nopeasti valmis laskemaan Saastamoisen ja muita vaeltajia lähelleen. Ihmissuhteet kehittyvät nopeasti ja epäily ja varovaisuus saavat väistyä: tyhjässä maassa yksin jääminen on sairastumistakin pahempi kohtalo. Juuri yksinäisyys ja menettämisen pelko ajavat tarinan lopulta raakaan tragediaan.

Toivossa on jälleen ymmärretty pienen teatterin suurin vahvuus, intiimiys. Maailmanlaajuista katastrofia katsellaan muutaman ihmisen kohtaloiden kautta. Näytelmä kertoo pienistä asioista: ruokailuhetkistä, suudelmista, viruksenjälkeisessä maailmassa kasvaneiden lasten kyvyttömyydestä ymmärtää mikroaaltouunia, mutta ennen kaikkea musiikista. Lauluista tulee se voima, joka sitoo hajanaista joukkoa yhteen niin ilon kuin surunkin hetkillä: se on tärkeä muistutus siitä, mikä on tärkeintä, ja mitä jää aina jäljelle kun kaikki muu viedään.

Yksinkertainen lavastus toimii ja luo kaikki tarvittavat mielikuvat näytelmän maailmasta syömättä tilaa näyttämöltä. Mutta tärkein pienen teatteritilan vahvuuksista on näyttämön kosketus yleisöön: Pienessä tilassa yleisö hengittää näyttämön tapahtumia. Siksi näytelmän ”prologin” aikana yleisön ja näyttämön eteen vedetty valkokangas tuntuu turhauttavalta. Vaikka sen läpi nähdyt hetket ennen maailmanloppua saavat valkoisesta harsosta takautumamaista tunnelmaa, kankaalle heijastetut videot maailman tuhosta eivät juuri hetkauta. Välivideot syövät näyttelijöiden ensimmäisessä kohtauksessa hyvin rakentamaa jännitettä, ja aikahyppäys olisi voitu toteuttaa tyylikkäämmin esim. lukemalla radio-uutisia sairauden etenemisestä näyttelijöiden ollessa vielä lavalla. 

Näyttelijäntyö on kauttaaltaan vahvaa, ja henkilöohjaukseen on selvästi panostettu. Jokainen hahmo on hyvin rakennettu ja näyttelijät kuvaavat heidän motiivejaan ja haavoittuvaisuuttaan hyvin. Erityisesti Mari Nordström tekee huiman työn hahmonsa Veeran kanssa ajallaan lavalla, tuoden Veeraan sellaista inhimillistä lämpöä, joka saa katsojan pitämään hänestä heti ensi hetkistä. Joni Falckin Tuomon tunneilmaisun pidättyväisyys tuntui näytelmän alkupuoliskolla ajoittain hitusen liioitellulta, vaikka se onkin hahmolle hyvin perusteltua. Falckin suoritus viimeisessä, paljon Tuomon hahmon kantamasta taakasta kertovassa, kohtauksessa konfliktin lauetessa taas on upea, ja huikea isku katsojan tunteisiin. On mainittava myös Sini Onne, joka esittää hahmonsa Marian kokemat raskaat tragediat taitavasti ja tekee hahmon tunteista aidosti katsojaa koskettavia.

Kaikkiaan Lauluja Tyhjästä Maasta on loistavasti onnistunut esitys, jossa teatteritilan ja kunkin näyttelijän vahvuuksia on osattu hyödyntää. Olen vielä kahden vaiheilla, onko Lauluja Tyhjästä Maasta paras teatteri Toivolta näkemäni esitys, mutta siitä olen varma että niistä kaikista se kuvaa teatteriaan parhaiten: tyhjäkin maa on täynnä Toivoa.

Lauluja Tyhjästä Maasta Teatteri Toivossa. Käsikirjoitus Jari Kyykkänen ja Juho Räsänen. Ohjaus Sara Salmenmäki ja Ville Haikola. Rooleissa Anni Kauppinen, Annina Määttä, Emmi Riihimäki, Joni Falck, Joona Tuoriniemi, Mari Nordström, Milo Snellman, Olavi Karvonen, Pia Vallenius, Sini Onne, Tommi Kosonen ja Ville Kääntä. Äänisuunnittelu Olga Tasanko. Valosuunnittelu Ville Haikola. Puvustussuunnitelu Jonna Ahlroth. Lavastussuunnittelu Rosa Woldhek. Maskeeraus Valeeria Kiiski.