Tampereen Teatterin Saatana saapuu Moskovaan
Moskovassa sattuu ja tapahtuu, kun ulkomainen mustan magian professori Woland (Esa Latva-Äijö) saapuu kaupunkiin omituisine seurueineen: päitä putoilee, rivosti käyttäytyvä kissa matkustaa raitiovaunulla ja mielisairaalan ovi paukkuu. Margarita Nikolajevna (Pia Piltz) on toivottomasti rakastunut kirjailijaan, Mestariin (Antti Tiensuu), joka on hävinnyt tistelun omalle suurromaanilleen. Mestarin tekstin ja Wolandin muistojen kautta Pontius Pilatuksen (Jukka Leisti) elämä ja kohtaaminen kuolemaantuomitun filosofi Jesua Ha-Notsrin (Pia Piltz) kanssa antiikin Roomassa nivoutuvat yhteen Moskovan kaoottisten tapahtumien kanssa.
Kuva Maria Atosuo/Tampereen Teatteri
Kaksi Kriitikkoa katsoi Tampereen Teatterin Saatana saapuu Moskovaan -livestriimiesityksen 11.3.2021.
AR: Ennen kuin käsittelemme itse esitystä, minua kiinnostaa tietää, millainen kokemus tällainen teatteriesitys livestriimin kautta sinulle oli?
AW: Olin myönteisesti yllättynyt, miten mainiosti kokonaisuus toimi. Oma olohuone muuttui kummasti katsomoksi, kun istuimme nojatuoleihin, säädimme valoja ja käänsimme television hyvään kulmaan. Esitys oli kaikkineen toteutettu niin taitavasti, että näyttämön taika vei näinkin mukaansa. Ensimmäistä kertaa toivoin kyllä isompaa vastaanotinta!
"Eniten minua jännitti, kuinka paljon elokuvamaisia tehokeinoja
videokuvatussa esityksessä lähdettäisiin käyttämään."
MIten sinä koit livestriimin?
AR: Tämä ei ollut ensimmäinen teatterikokemukseni kotisohvalla, joten tiesin hiukan paremmin, mitä odottaa. Eniten minua jännitti, kuinka paljon elokuvamaisia tehokeinoja videokuvatussa esityksessä lähdettäisiin käyttämään. Ilokseni sain todeta, että Tampereen Teatteri luotti omaan taiteenlajiinsa hyvin: parissa kohtauksessa häivytyksillä ja muilla efekteillä iloteltiin ehkä liikaa omaan makuuni, mutta enimmäkseen kameratyö oli hyvin minimalistista ja keskittyi lähinnä kuvakulman vaihteluun yleisön pitämiseksi parhaassa asemassa.
Esityksen katsominen kotona on toki aivan erilainen kokemus kuin teatterissa: ympäröivän yleisön energia ja kosketus näyttelijöihin jaetun tilan kanssa puuttuu. Kotiympäristössä esiintyy myös yllättäviä haasteita, joihin ei lehtereillä ole tottunut: kissani taisi inspiroitua näytelmän Begemot-katin (Elisa Piispanen) tihutöistä vähän liikaa ja meinasi pariin otteeseen sotkea asiat tassuttelemalla läppärin päältä.
AW: Totta. Olen katsonut toki nauhoitettuja esityksiä, lähinnä oopperaa, mutta nyt osa tunnelmasta tuli juuri siitä, että kyseessä oli livestriimi, tämä tapahtuu nyt. Ja jos katson esityksen uudestaan, se on uusi esitys, ei sama. Pidin kameratyöstä, ja juuri kuten sanot, se helpotti luontevasti katsojan valintoja. Oli hauskakin huomata, miten nyt kameralla hoidettiin se katseen suunta, jonka katsoja hakee teatterissa itse.
Esitys antoi minulle uskoa siihen, että livestriimauksesta voi tulla vielä vahvemmin oma esityslajinsa. Kun pandemia jättää jälkensä koko yhteiskuntaan ja surullisella tavalla erityisesti kulttuurielämään, tässä elää pieni toivo siitä, että samalla syntyy jotain uutta. Koska olen asunut vuosikymmeniä pitkän ajomatkan päässä ammattiteattereista, ymmärrän myös livestriimauksen mahdollisuudet tasa-arvon kannalta. Kun teatteriin ei tarvitsekaan ajaa sataa kilometriä, syrjässä asuva nuori pääsee lajin pariin nykyistä helpommin, eikä maallemuuttaja olekaan enää niin sivussa kaikesta. Mutta toki jaettu kokemus samassa teatteritilassa on yhä ainutlaatuinen.
Begemot oli yksi suosikeistani! Sinä lähdit katsomaan esitystä sikälikin vähän eri lähtökohdista, koska olit juuri lukenut kirjan. Olen aloittanut sen pariin kertaan, mutta urakka on jäänyt aina Pontius Pilatus -kohtaan. Hahmot ovat sinänsä tuttuja, koska eräs ystäväni rakastaa teosta ja on esittänyt minulle paitsi villin tiivistelmän teoksesta, myös alkukohtauksen, jossa Berlioz (esityksessä Ritva Jalonen) ja Bezdomnyi (Ville Majamaa) kohtaavat puistonpenkillä kuin ulkoavaruudesta paikalle singahtaneen Wolandin.
Miten uskollinen esitys oli kirjalle?
AR: Hyvin uskollinen -- paikoin jopa liian.
Saatana saapuu Moskovaan on todella haastava teos sovitettavaksi näyttämölle. Ensinnäkin se on pitkä ja siinä tapahtuu paljon, tapahtumat ovat sekavia ja hyvin surrealistisia. Henkilöhahmoja on valtava määrä ja välillä on vaikeaa muistaa, kuka on kuka ja miten he liittyvät tarinaan. Lisäksi kirjassa on käytännössä kolme erillistä, sieltä täältä limittyvää tarinaa: Wolandin seurueen kujeilut Moskovassa, Margaritan ja Mestarin rakkaustarina ja takauma Pontius Pilatuksen ajan Roomassa. Kaikkeen tähän nähden Tampereen Teatterin versio onnistuu mielestäni todella kiitettävästi tiivistämään teoksen hengen, tai ainakin yhden tulkinnan siitä. Minua ilahdutti kovasti, että monet pois jätetyt kohtaukset -- pääosin Korovjevin (Matti Hakulinen) tai Begemotin temppuilut moskovalaisten kustannuksella -- oli kuitenkin sisällytetty esimerkiksi mainintoina, kuten laulamaan pakotettu virasto.
"Kun hyvän ja pahan taistelun tematiikka alkoi avautua,
annoin periksi maagiselle satiirille."
Mihail Bulgakovin tekstistä suoraan nostettu dialogi tuntuu kuitenkin nykynäyttämöllä ajoittain kömpelöltä. Varsinkin erilaiset dramaattiset huudahdukset ja toistot ovat hieman vaivaannuttavia, varsinkin näytelmän toisella puoliskolla, jossa yritetään keskittyä enemmän tarinan vakavampiin symbolisiin elementteihin kuin sen satiiriin ja komediaan.
Mietin paljon sitä, miten hyvin tarinasta sai näyttämöversiolla kiinni, jos kirja ei ole tuoreena muistissa. Oliko juonta mielestäsi helppoa seurata, pysyitkö tapahtumissa mukana?
AW: Jotakuinkin, välillä kyllä hapuillen ja kysyen kirjan tuntevalta kaveriltani, kuka on kuka. Kun ensimmäinen siirtymä Herodeksen aikaan Pontius Pilatuksen luokse oli ohi ja hyvän ja pahan taistelun tematiikka alkoi avautua, annoin periksi maagiselle satiirille ja aloin nauttia näyttämökuvasta ja hillittömistä hahmoista. Tunnistin tarinassa venäläisen kirjallisuuden mestareiden ja miksei kuvataiteenkin kerrontaperinteen, jossa realismi kääntyy mutkatta surrealismiksi ja huikeaksi fantasiaksi.
Pienet konkreettiset lauseet – kuten professori Wolandin maininta Annuskan kaatamasta auringonkukkaöljystä – muuttuvat merkityksellisiksi. Mitä tässä tapahtuu? Aha, mustan magian professori, selvä. Kun tapahtumat vyöryvät eteenpäin ja päät irtoilevat, on vain annettava mennä. Satiirin ymmärtämiseksi myös tässä päivässä on muisteltava reaalimaailman uutisia. Hirmuhallitsijat ja katoavat ihmiset eivät ole hävinneet maailmasta. Antti Mikkolan ohjaus onnistuu mielestäni pitämään upeasti kokonaisuuden kasassa. Haluan silti katsoa vielä toisenkin striimauksen, sen verran kysymyksiä jäi ilmaan.
Pidin roolituksesta, jossa osassa rooleista oli vain ihmisiä, ei miehiä tai naisia. Mitä ajattelit siitä?
AR: En pitänyt sitä kovinkaan tavattomana. Päinvastoin kuin teatterin historiassa, femiinit näyttelijät maskuliinisissa rooleissa on varsin tavanomaista. Nykyisin erikoisempaa olisi nähdä mies tai maskuliini näyttelijä naisen tai feminiinissä roolissa (jonka ei ole tarkoitus naurattaa halvoilla mies naisen vaatteissa -implikaatioillaan), mitä tästäkään näytelmästä ei, muistaakseni, löydy. Se on kuitenkin laajempi keskustelu, kuin mitä yhdessä arvostelussa voidaan käydä.
Mutta roolitus noin yleensä on mielestäni onnistunut. Esa Latva-Äijö loistaa kaikkivoipana, hillityn terävänä Wolandina ja pelaa hyvin yhteen Pia Piltzin leiskuvan Margaritan kanssa. Erityisesti antaisin kuitenkin kiitosta Jukka Leistin Pontius Pilatukselle, jonka fantastinen puheilmaisu ja lavakarisma antoi roolille paljon energiaa inhimillisyyden ja arvovallan leikkauskohtaan. Hänen panoksensa varmistaa, ettei Rooman takaumista tule esitykselle katsojan mielenkiintoa syövää painolastia.
Yksinkertainen lavastus oli toteutettu mainiosti. Seinät kirjaimellisesti kaatuivat hetkin väkijoukon päälle. En tiedä miten paljon skenografian kohdalla on pohdittu striimauksen vaatimia ratkaisuja ja onko jotain muutettu teatterisalissa nähdystä toteutuksesta, mutta monessa paikassa ihailin tv-ruudustakin välittyviä visuaalisesti ja äänellisesti lumoavia kohtauksia, niiden voimaa sekä herkkyyttä.
"Jukka Leistin lavakarisma antoi Pontius Pilatuksen roolille paljon energiaa inhimillisyyden ja arvovallan leikkauskohtaan."
Kiinnostavaa, miten vahvasti koit Pontius Pilatuksen hahmon. Kolmesta tarinasta takaumat jäivät minulle vieraimmiksi, vaikka siellä juuri käytiin tematiikan kannalta olennaisimmat keskustelut. Olen päättänyt nyt lukea kirjan ennen seuraavaa striimiä, joten uskon että ymmärrän hänenkin merkityksensä paremmin.
AR: Lavastaja todellakin ansaitsee suuren sulan hattuunsa. Valitan usein, että suurten teattereiden lavastuksia vaivaa suuruudenhulluus, joka hukuttaa näyttelijöiden työn antamalla katsojalle aivan liikaa näyttämöllä seurattavaksi. Tässä sitä ongelmaa ei ollut: lavasteet olivat ihastuttavan minimalistiset ja rakensivat katsojalle selkeän kuvan kustakin tapahtumapaikasta vain muutaman objektin kautta. Erityisesti juuri liikkuvat, assistenttien kantamat seinänkappaleet olivat aivan mahtava idea, jonka moni pienempikin teatteri voisi helposti lisätä repertuaariinsa! Myös Golgata oli todella vaikuttava.
Eniten esityksessä harmitti ehkä se, että se ei onnistu aivan täysin välittämään alkuteoksen hillitöntä huumoria. Ymmärrän toki, että varsinkin monet Begemotin, Korovjevin ja Azazellon (Eeva Hakulinen) lukuisista pirutöistä on ollut pakko jättää pois, mutta jäin silti kaipaamaan varsinkin muutamia Begemotin riemastuttavimpia kohtauksia ja sutkautuksia. Esityksessä on selvästi valittu asettaa vähän enemmän painoa teoksen dramatiikalle, mutta suoraan sanoen olisin tavoistani poiketen suonut Saatana saapuu Moskovaan -esityksen ajavan suoraan jyrkänteeltä häpeämättömän farssin syvänteeseen. Voi tietty olla, että näinä vaikeina aikoina kaipaan nauramista tavallista enemmän.
AW: Näin varmaan meistä jokainen kaipaa. Ilta antoi kuitenkin häivähdyksen kaivatusta yhteisöllisyydestä: ennen esitystä ruudulla pyöri chat, johon osallistumalla sai käsityksen siitä, miten monessa paikassa Suomessa ja maailmallakin striimiä katsottiin. Teatterin Facebook-sivulla jaettiin taputuksia esityksen jälkeen. Sinne minäkin laitoin omani. Tuli ainakin illuusio jaetusta kokemuksesta.
"Ilta antoi kuitenkin häivähdyksen kaivatusta
yhteisöllisyydestä."
Mielenkiintoista oli se, miten vahvasti muutamat näyttämökuvat jäivät pyörimään mieleen, esimerkiksi saatana-Wolandin läsnäolo lopussa sähköisti koko vastaanottimen ruudun. Mieleen jäi myös lause: hyvän ja pahan erottava linja kulkee ihmissydänten lävitse. Eli meissä kaikissa on mahdollisuus molempiin.
Hatunnosto myös näyttelijöille, joilta esityksessä puuttui teatterin olennainen osa, vuorovaikutus yleisön kanssa. Hienosti vetivät!
Striimejä on tulossa vielä ainakin kaksi, perjantaina 9. huhtikuuta ja keskiviikkona 14. huhtikuuta. Jälkimmäinen on päivänäytös. Ehdottomasti suosittelen!
AR: Kuin myös! Striimilippu on myös edullinen, konkreettinen tapa tukea Tampereen Teatteria ja kulttuuria vaikeana aikana.
Ja onhan etäelämyksistä tulossa koronan myötä jo melkein sukupolvikokemus, joten kannattaa kokea teatterikin ainakin kerran omalta sohvalta.
---
Sovitus ja ohjaus Antti Mikkola. Lavastussuunnittelu Teppo Järvinen. Pukusuunnittelu Mari Pajula. Valo- ja videosuunnittelu Tiiti Hynninen. Äänisuunnittelu Hannu Hauta-aho. Peruukkien, kampausten ja maskien suunnittelu Jonna Lindström. Rooleissa Esa Latva-Äijö, Jukka Leisti, Antti Tiensuu, Pia Piltz, Ritva Jalonen, Ville Majamaa, Elisa Piispanen, Matti Hakulinen, Eeva Hakulinen, Elina Rintala, Arttu Ratinen, Kirsimarja Järvinen, Mari Turunen ja Ola Tuominen. Ensi-ilta järjestettiin teatterin päänäyttämöllä 18.2.2021 kymmenelle teatterikriitikolle.
Kommentit
Lähetä kommentti