MYRSKY TAMPEREEN TYÖVÄEN TEATTERISSA

Shakespearen Myrskyä on sanottu mestarin taianomaisimmaksi näytelmäksi. Sitä se on, ja Tampereen työväen teatterin ensemble luo näyttämölle lumoavan karun saaren hirmuisen koston, valtapelien ja romantiikan salamoivaksi areenaksi.

Myrsky nousee ja meri kiehuu jätelaineita ja muoviroskaa. Risteilyalus matkustajineen ja miehistöineen joutuu myrskyn paiskottavaksi ja haaksirikkoutuu kaukaisen saaren rantaan. Saarella elävät maanpaossa Milanon herttua Prospero (Pentti Helin) ja hänen tyttärensä Miranda (Maija Lang) sekä Prosperon taikavoimillaan orjuuttamat hahmot, saaren alkuperäisasukki Caliban (Verneri Lilja) ja tuulenhenki Ariel (Jaana Oravisto). Laivasta rannoille kömpivät Prosperon aikanaan vallasta juonineet veli Antonio (Aimo Räsänen) ja Napolin kuningas Alonso (Juhani Laitala) hoveineen.

He eivät ole saarella sattumalta.

Kaksi Kriitikkoa katsoi Myrskyn ensi-illan Tampereella 24.1.2019.

AW: Tematiikka kiertää Shakespearen näytelmistä tutusti vallan, koston ja rakkauden ympärillä. Muita vallassaan pitävä Prospero ei ole hänkään vapaa, vaan koston orjuuttama. Myös ilmastosta yritetään syventää teemaa. Saari hukkuu muoviin ja Calibanin tehtävä on siivota saaren pohjoispää muoviroskasta. Sitä pääsevät keräämään myös nuoret, Miranda ja hänen rakkautensa, haaksirikkoisten joukossa saarelle tullut Napolin prinssi Ferdinand (Saska Pulkkinen).

Hulluksi tullut ilmasto ei kuitenkaan kasva teemaksi, vaan jää enemmän kulisseihin ja kehykseksi. Kiinnostava on sen sijaan asetelma, joka ensimmäisellä puoliajalla nousee esiin. Vaikka Shakespeare kirjoitti Myrskyn yli 400 vuotta sitten, kuvio tuo kummasti mieleen nykyajan: puolet aikuisista tappelee vallasta – ja varmasti myös rahasta – ja toinen puoli vetää viinaa kaksin käsin ja sekoilee. Sotkun siivoaminen näyttäisi jäävän nuorille. Dramatisointi jättää heidät kuitenkin kiinni alkuperäistekstiin, jossa Miranda ja Ferdinand näkevät vain toisensa. Heitä olisin mielelläni kuunnellut enemmän.

Mitä ajatuksia esitys herätti sinussa?

AR: Alkuun olin innostunut dramaattisesta tarinasta ja kiinnostunut ilmastonmuutosteeman sekoittamisesta Shakespeareen, mutta lopputulos ei ollut aivan sitä, mitä olin toivonut. Esitys on tuotu nykyaikaan, mutta modernisointi jää rantojen täyttämiseen muoviroskalla. Tarina ei vahvoista inhimillisistä teemoista huolimatta käy sellaisenaan 2000-luvulle, vaan olisi paljon vahvempi oman aikansa kuvana. Satoja vuosia sitten lakkautetun herttuakunnan valtataistelut ja henkiä komentavat salatieteet eivät vain sovi yhteen lavalle paiskatun luksusjahdin kannella käytyjen karaokejuhlien ja kartoittamatonta saarta viinapäissään kiertävien someturistien kanssa.

Välillä tuntuu, kuin lavalla tapahtuisi kahdesta kolmeen esitystä yhtä aikaa, ja niistä ainakin yhden sirkuksen voisi viivata suoraan yli: omaa veijarinäytelmäänsä esittävän kännisen kolmikon räikeän stereotyyppinen koheltaminen on hauskaa aikansa, mutta lopulta mukahauska sähellys syö aivan liian suuren osan ajasta. Kalliita minuutteja olisi pitänyt käyttää enemmän olennaiseen, kuten Prosperon ja Alonson tai nuorenparin, Mirandan ja Ferninandin, hahmojen tai suhteiden kehittämiseen ja jännittävän tarinan käänteiden pohjustamiseen.

Lopulta Pentti Helin kannattelee esitystä yksinäisenä pilarina lavasteiden kanssa. Prospero on kiinnostava hahmo, kavaluudessaan ja kostonhalussaan nykytyypittelyllä suoranainen antisankari, jonka Helin tulkitsee mestarillisesti. Näytelmän jaksaa katsoa loppuun lähinnä Prosperon kiihkeiden, kauniin Shakespearelaisen runokielisten monologien innoittamana ja pääjuonen huipennusta odottaen. Mitä sinä pidit esityksessä parhaana osana?

AW: Saaren asukkaiden eli Prosperon ja Mirandan sekä Arielin ja Calibanin maailma imaisi minut mukaansa, osin kielen vuoksi. Shakespearen säkeet ovat korvissani yhä itkettävän kauniita ja saarelaiset olivat kuullakseni vahvimmin kiinni alkuperäistekstissä. Tämä yhteisö ja sen elämä hahmottui kokonaisuutena, ja minua isännän ja ilmanhengen taikavoimat kiehtoivat. Pienen uusperheen keskinäisten suhteiden kautta vallan ja orjuuden kysymys jäi mietityttämään. Odotin, mitä heille tapahtuu, kun esimerkiksi bilettäjäporukan tulevaisuus oli suhteellisen ennalta arvattava. Napolilaiset eivät oikein hahmottuneet persoonina kokonaisuudessa, mikä saattoi johtua paikasta ja näkyvyydestä, olimme melko etäällä näyttämöstä. Vielä näytelmän loppupuolella oli vaikeaa muistaa kuka on kuka.

Helinin Prospero teki vaikutuksen, samoin Oraviston Ariel, jonka hahmossa vanhenevan naisen hiljainen viisaus ei nitisty orjuuden alle. Hetki, jona Prospero vapauttaa ilman hengen, oli yksi esityksen puhuttelevimmista. Harmaasta ja lähes näkymättömästä siivoojasta kuoriutuu aikuinen nainen, joka lähestyy Prosperoa tasavertaisena ihmisenä. Viehätyin myös Calibanista, joka alistuneena käskyläisenä hetkin muistutti Sormusten Herran Klonkkua ehkä liikaakin, mutta parhaissa kohdissa näytti kasvavan roolissaan.

Ja lavastus oli karuudessaan vaikuttava, jylhät kalliot ja raunioitunut rantahotelli, joissa näyttelijät pääsivät kiipeilemään eri tasoihin ja levittivät näyttämöä ylöspäin. Välillä myös lennetään. Se olisi riittänyt tehokeinoksi ilman jättikokoisia hirviöitä, jotka onneksi vain vilahtavat näyttämöllä.

Miltä tekninen toteutus näytti?

AR: Saaren kivikot ja rauniot, joilla hahmot pystyivät liikkumaan myös vertikaalisesti, olivat todellakin vaikuttavia ja loivat maailmaa tehokkaasti. Sen sijaan avauskohtauksessa lavalle purjehtiva jahti on aivan liikaa: suuri tumma laivan kylki syö täysin kannen tapahtumat, joiden on tarkoitus luoda odotuksia ja mielenkiintoa kohta haaksirikkoutuviin hahmoihin. Pelkän laivan kannen lavastaminen myrskyefektien keskelle olisi ollut tehokkaampaa. Valo- ja ääniefektien käyttö luo esityksessä hyvin tunnelmaa, joskin lavan takaa vilkkuvia kohdevaloja tulisi nostaa sen verran, etteivät ne satu takimmaisten katsojien silmiin. Myrskyn raivo ja voima ja Prosperon mahti jyrähtelevät katsomoon vakuuttavasti.

Hassua kyllä, minä taas pidin Prosperon manaamista olioista, mutta olenkin toisaalta dramaattisten painajaiskohtausten ja helvetillisten illuusioiden vannoutunut ystävä.

Myrsky oli minulle lopulta visuaalisesti vaikuttava, mutta muulta sovitukseltaan köykäinen versiointi Shakespearen klassikosta. Näytelmän tuominen nykyaikaan syö sitä, eikä merten muovihelvetti nouse riittävän korkealle aallonharjalle esityksessä, jotta voisi pitää perusteltuna ympätä se Myrskyyn. Jos haluttiin ilmastonmuutos teemaksi näyttämölle, olisi pitänyt tehdä siitä oma näytelmänsä. Mitä Myrsky oli sinulle?

AW: Minulle Myrsky oli vähän sinne sun tänne modernisointia kokeileva, näyttämöllisesti komea, mutta lopulta haaleaksi jäävä klassikkotulkinta, jossa eniten vaikutuin Shakespearelle uskollisimmista hahmoista.

Mielenkiintoista tosiaan, nuo ötökät! Minä taas taidan olla pelkistetyn ilmaisun koukussa. Eniten viehätyn skenografisista ratkaisuista, joissa vaikkapa hirviö ei välttämättä näy, mutta sen olemassaolon aistii tai kuulee.

Olen nähnyt aikaisemmin Myrskyn näyttämöllä vain kerran, nukketeatteriesityksenä, ja lukenut tekstin opinnoissa. Toisaalta Shakespearea voi modernisoida ja vaikka paikallistaa, tiedän - esimerkiksi Juha Luukkonen toi Rikhard III:n vuosia sitten Vaasan kaupunginteatteriin ja vei tarinan onnistuneesti 2000-luvun kännykkäfirmaan.

Mutta summa summarum: klassikoilla on paikkansa, ja Myrskyllä on hetkensä. Ehkä eniten rakastuin taas kieleen. Arielin hahmo ja kaunis kosketus Prosperoon jäivät elämään mieleeni. Hahmon muutoksen voi nähdä kommenttina #metoo-keskusteluun ja naisten vapautumiseen.

William Shakespearen Myrsky Tampereen Työväen Teatterissa. Sovitus ja ohjaus Tiina Puumalainen. Lavastussuunnittelu Teppo Järvinen, pukujen ja hahmojen suunnittelu Teppo Järvinen ja Tiina Pumalainen, valo- ja videosuunnittelu Eero Auvinen. Musiikin sävellys Pekka Siistonen. Äänisuunnittelu Pekka Siistonen ja Rauli Roininen. Rooleissa Pentti Helin, Jaana Oravisto, Maija Lang, Saska Pulkkinen, Verneri Lilja, Samuli Muje, Jyrki Mänttäri, Miia Selin, Juhani Laitala, Aimo Räsänen, Janne Kallioniemi, Matti Pussinen-Eloranta ja Jari Ahola. Ensi-ilta oli Suurella näyttämöllä 24.1.2019.