Tampereen Työväen Teatterin The Nether

Internet on tullut, ja paluuta ei ole. Virtuaalitodellisuusteknologia kehittyy huimaa vauhtia, ja pian mitä vain voi simuloida. Mutta onko virtuaalitodellisuus todellisuutta, ja pätevätkö siihen samat säännöt ja lait kuin oikeaan todellisuuteen? Onko virtuaalimaailman hahmolle tehty hirveys epäeettinen? Entä, jos hahmo kuvaa nuorta lasta?

Näistä lähtökohdista alkaa Jennifer Haleyn The Nether, ekspeditio tulevaisuuteen ja ihmisten synkimpien halujen halleihin. Tulevaisuuden lainvartijat tutkivat Kätköä, Sims-nimisen liikemiehen yksityistä serveriä nykyisen internetin korvannessa virtuaalitodellisuus Netherissä. Kätkössä kävijät toteuttavat salaisia fantasioitaan aikuisten näyttelijöiden hallitsemien virtuaalisten lapsihahmojen kanssa. Mutta lapsiin ei saa kiintyä liikaa, joten vakituisiksi haluaville asiakkaille annetaan ennen pitkää hirveä velvollisuus…

Kaksi Kriitikkoa kävi katsomassa The Netherin Suomen kantaesityksen Tampereen Työväen Teatterilla 31.8.2018. Aarni Rantamäki (AR) ja Aune Waronen (AW).

AR:  The Nether on meille erityisesti mielenkiintoinen arvosteltava siksi, että se käsittelee asioita, jotka ovat olleet meidän sukupolvillemme aivan eri tavalla läsnä. Internet ja sen mahdollisuudet, hyvään ja pahaan, ovat jotain, johon maailma on joutunut ottamaan kunnolla kantaa vasta minun elinaikanani. Mistä näytelmä sinun mielestäsi kertoi?

AW: Minulle vahvimmin esiin nousee ihmisen sisäinen maailma ja juuri sen suhde todellisuuteen. Ajatukset eivät ole hyviä tai pahoja, vain teot ovat. Mutta ehkä siinä, miten ketterästi liikut todellisuuden ja virtuaalimaailman välillä, näkyy sukupolvieromme. Minun ‘virtuaalimaailmani’ on oikeastaan mielikuvitus, ja Nether eroaa mielikuvituksesta siinä, että sen maailman voi jakaa. Toisin kuin unia, sitä voi ohjata tietoisesti. Ehkä tässä on näytelmän suurin kysymys: unennäkijä ei ole vastuussa maailmasta, jollaisen hän unessaan kehittelee, mutta onko Netherin kaltaisen virtuaalimaailman luoja täysin vapaa vastuusta? Entä jos joku sinne eksyvä ei ymmärrä sopimusta: tämä on leikki tai peli, joka tapahtuu vain täällä? Olemmeko yhtään samalla kartalla?

AR: Minusta The Nether kommentoi sitä keskustelua, jota jo nykyään käydään esim. taiteilijan vastuusta erilaisten maailmankuvien esittämisestä ja taiteen kuluttajien mahdollisesti ottamista vaikutteista. Pohjimmiltaan se kuitenkin minun mielestäni kysyy, onko ihmisellä oikeus toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan, tai laajemmin omaa minuuttaan, kaikilla niillä keinoilla jotka eivät satuta muita? Tämän kysymyksen esitys antaa katsojalle mukaan kotiin. Voiko virtuaaliseen representaatioon kohdistettu teko olla moraalisesti samanarvoinen, kuin vastaavaa todellista, elävää ja tuntevaa olentoa,  kohtaan tehty? Onko se silloin edes teko vai fantasian eli ajatusleikin muoto?

AW: En näkisi tekoa virtuaalimaailmassa samanarvoisena. Ilmiö ei katoa vaikenemalla tai kieltämällä mihinkään. Näytelmä avaa hienosti Simsin valintoja. Mutta mielestäni teos käsittelee paitsi tekoa, myös sitä dilemmaa, mikä on todellisuus, ja siinä astutaan vaikealle alueelle. Onko todellisuus tämä käsinkosketeltava maailma lihaa ja verta olevine olentoineen, vai myös sisäinen todellisuutemme? Mitä ihmisen sielulle tekee se, jos virtuaalimaailman moraali poikkeaa täysin arkitodellisuuden moraalista? Selviääkö herkkä yksilö siitä? Kuinka vahva minuus tarvitaan, jotta maailmat pysyvät erillään?

AR: Minuutta punnitaankin näytelmässä mielenkiintoisesti: Kun ihminen tekee oman moraalinsa vastaisia tekoja moraalinsa mukaisen mission vuoksi, hän joutuu kohtaamaan itsensä ja pimeimmät puolensa ainutlaatuisen paljaana. The Nether onnistuu kuvaamaan valtavasti ihmisyyttä haasteineen ja valintoineen vain muutaman henkilöhahmon kautta. Tapahtumien skaala on näytelmän maailmassa suuri, mutta lavalla pienieleinen ja intiimi. Niin näyttämön ja yleisön väliin syntyy tila hahmojen synkimpien, salaisimpien halujen ja tarpeiden kohtaamiseen.

AW: Anne Puumalaisen ohjaus ja esityksen skenografiset ratkaisut ovat upeita ja kokonaisuus tyylikäs. Kun esitys ei kosketa tunteita juuri ollenkaan, mietin onko se jopa liian älyllinen. Mutta ehkä ilman tätä viileää, etäännyttävää otetta ei koko aihetta olisi voitu käsitellä. Ja tunteet tulevat jälkeenpäin, vähän toisenlaisina kuin ennakkoon kuvittelin.

AR: Esityksessä taiturimaisinta oli juuri sen synnyttämän ahdistuksen säätely. Järkyttäviä aiheita käsittelevissä teksteissä on usein vaarana ahdistuksella mässäileminen, jolloin katsoja ei enää vastaanota näyttämön tai elokuvan ilmiöitä, vaan alkaa psyykkisesti torjua niitä. Työväenteatterin The Nether tasapainottelee hiuksenhienolla langalla, siirtyen intensiivisestä kohtauksesta seesteisyyteen juuri ennen kuin katsojalle tulee mieleen kääntää katseensa näyttämön tapahtumista.

AW: Kuvaat hienosti tätä tarkkaa tasapainoilua. Esitys riisui puolustusmekanismini tehokkaasti ja vei minut, joka en kestä missään muodossa lapseen kohdistuvaa väkivaltaa tai vääryyttä, pohtimaan yllättävästi pedofilian olemusta. Näkökulman muutos on iso. Esitys herätti kiinnostuksen tekstin vaikeisiin eettisiin kysymyksiin ja jätti ne muhimaan mieleen viikoiksi. Jos sairautta tai todellisuudessa vahingollisia taipumuksia ei voi parantaa, onko enää rikos, jos ne elävät virtuaalimaailmassa?

AR: Paljon esityksen voimasta ja tunnelmasta tuli myös sen taidokkaasta teknisestä toteutuksesta. Lavastuksessa pieni, kuutiomainen ja kliinisen valkoinen kuulusteluhuone toimii hahmojen välisten konfliktien näyttämönä. Kätkössä on enemmän fyysistä tilaa hengittää, mutta ympäristönä virtuaalimaailmasta on tehty painajaismainen, ääriviivoilla vedetty epätodellisuus. Kaikki tapahtuu näyttämöllä hyvin pienellä alueella, ja yleisön katsetta hallitaan tarkasti. Siirryttäessä kohtauksesta toiseen, virtuaali- ja tosimaailman välillä, kalsean digitaaliset ääniefektit pitävät jännitteen yllä.

AW: Pidin erityisesti kontrastista, joka syntyy Kätkön ja kuulusteluhuoneen välille. Kuulusteluhuone on kuin studio tai leikkaussali, jossa sielut käännetään nurin. Kätkö piirtyy esiin kuin usvasta tai unesta. Viattomuus on näköharha, sillä uhka on kaiken aikaa myös skenografisissa ratkaisuissa läsnä. Näyttämölle luotu dystopia herättää ajatuksia paitsi aiheensa vuoksi, myös tämän hetken uutisia konkretisoivana tulevaisuuskuvana. Luontoa ei ole enää. Mitä jää jäljelle?

AR: Näyttelijät hoitivat kukin tonttinsa, ja varsinkin Jari Ahola teki hyvää työtä vaikeassa Simsin roolissa. Suvi-Sini Peltolan rikosylikomisario Morris tuntui esityksen alussa vielä hakevan omaa ilmaisuaan, mutta lämpeni näytelmän edetessä. Esityksen loppupuolen avainhetkillä Peltola onnistuu loistavasti: Morrisin haavoittuvuus viimeisissä kohtaamisissa on aitoa ja koskettavaa.

AW: Sonja Halla-aho Iriksen roolissa onnistui upeasti tavoittamaan hahmon, joka näyttää pikkutytöltä, mutta on vain Simsin unelmien henkilöitymä ilman lihallisuutta ja sielua. Lolitamainen tyttö kiusoittelee Papaa ja leijuu kuin perhonen näyttämöllä, mutta katsojan vatsaan kouristaa pelko. Juha-Matti Koskela Woodnutin roolissa nostaa oivaltavasti esiin Kätkön uuden tulokkaan toiveet, jotka rikkovat Kätkön sääntöjä. Pentti Helin fysiikanopettaja Doylena tuo oman ajatuksia herättävän lisänsä kuulusteluhuoneeseen.

AR: The Nether on raskas ja ahdistava puolentoista tunnin matka kysymyksiin, joita harva haluaa ajatella. Se on ajankohtainen ja suorapuheinen, muttei moralisoi vaan haastaa katsojansa ajattelemaan itse. The Nether on esitys, jonka haluan jokaisen katsovan edes kerran. Yleensä kun näyttelijät kumartavat esityksen päätteeksi ja nauravat vapautuneesti, teatterin taika särkyy ja kaikki paha katoaa esiripun takaiseen maailmaan. The Netherin ensi-illan päättyessä yksikään näyttelijä ei hymyillyt: The Netherin maailma tai sen esittämät kysymykset eivät katoa mihinkään.

The Nether Tampereen Työväen Teatterissa. Käsikirjoitus Jennifer Haley. Ohjaus ja suomennos Tiina Puumalainen. Lavastussuunnittelu Teppo Järvinen. Pukusuunnittelu Paula Varis. Kampauksien ja maskien suunnittelu Pia Kähkönen. Valo- ja videosuunnittelu Eero Auvinen. Äänisuunnittelu Niklas Vainio. Rooleissa Jari Ahola, Suvi-Sini Peltola, Pentti Helin, Sonja Halla-aho ja Juha-Matti Koskela. Kantaesitys 31.8.2018.